Siirry sisältöön

Hautaaminen ja haudanhoito

Nainen istuttaa punaisia kukkia haudalle.

Hautaaminen

Hautaamiseen on useita vaihtoehtoja. Yksi vaihtoehto on haudata vainaja jo olemassa olevaan hautaan. Tavalliseen arkkuhautaan voidaan haudata arkussa tai uurnassa ja myös pelkkien tuhkien hautaaminen hautaan on mahdollista. Mikäli olemassa olevaa sukuhautaa ei ole käytettävissä, voidaan lunastaa uusi arkku- tai uurnahauta. Erillisen hautapaikan vaihtoehtona on seurakunnan hautausmailla olevat muistolehdot. Alla olevista linkeistä löytyy lisätietoja hautajaisjärjestelyistä, siunauksesta ja hinnoista.


Hautapaikka ja hautaoikeus

Uusi hautapaikka ja hautaoikeus luovutetaan nykyisin 25 vuoden ajaksi. Tämän jälkeen hautaoikeuden voimassaoloaikaa voidaan jatkaa. Kun haudataan olemassa olevaan hautaan, hallinta-aikaa täydennetään 25 vuoteen hautauksen yhteydessä, mikäli kyseisen haudan hallinta-aika on voimassa vähemmän kuin 25 vuotta. Hallinnan jatkosta laskutetaan voimassa olevan hinnaston mukaan. Haudan hallinta-ajan tulisi olla voimassa. Hallinta-ajan voimassa olo tarkistetaan myös haudalle tehtävän hoitosopimuksen teon yhteydessä. Voit tilata hallinta-ajan jatkon alla olevasta Katrina ilmoittautumiseen johtavasta linkistä.

Haudanhoitosopimus

Voit tehdä haudalle haudanhoitosopimuksen, jolloin seurakunta huolehtii haudan kesäaikaisesta hoidosta määräaikaisen sopimuksen mukaisesti. Pyrimme valitsemaan haudalle vaihtelevia sääoloja kestäviä kasvilajeja.

Ennen kuin hoitosopimus astuu voimaan, tulee haudan olla ohjesäännön mukaisesti hoidettu ja kunnostettu omaisten toimesta. Hoitosopimuksen teon yhteydessä haudan hallinta-aika tarkistetaan ja sitä jatketaan tarvittaessa voimassa olevan hinnaston mukaisesti. Hoitosopimuksen voimassa ollessa voit tuoda haudalle talveksi havut tai kanervia, jolloin seurakunta poistaa ne keväällä hautojen siistimisen yhteydessä. Hoitosopimuksesta voit tiedustella numerosta 050 314 9105.

Uusia haudanhoitosopimuksia vuodelle 2027 tehdään 1.12.2026-22.6.2027 välisenä aikana. Voit tilata uuden haudanhoitosopimuksen myös Katrina ilmoittautumisen tilauslomakkeella(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan).

Nainen istuttaa punaisia kukkia haudalle.

Haudanhoito kesäkukilla

Hoitosopimuksen hintaan vaikuttavat sopimuksen kesto ja haudan koko. Mikäli haudassa on enemmän kuin kahdeksan hautapaikkaa, laskutamme ja hoidamme hautaa kahdeksan paikan mukaan. Seurakunta suosittelee viiden tai kymmenen vuoden sopimuksen tekemistä, jotka ovat myös edullisin vaihtoehto haudanhoidolle. Näiden lisäksi tarjoamme myös yhden vuoden sopimuksia, mikäli olet estynyt haudan hoitamisesta yhden kesän aikana, mutta haluat jatkossa hoitaa hautaa itse. Yhden vuoden hoitosopimuksille ei lähetetä automaattisesti jatkotarjouksia kuten pitempiin sopimuksiin niiden päättyessä.

Hoito alkaa toukokuussa haudan siistimisellä ja päättyy syys-lokakuussa. Kukkien/taimien istutus alkaa normaalisti kesäkuun kymmenennen päivän aikaan, säiden salliessa. Ennen kuin haudanhoito seurakunnan puolesta voidaan aloittaa, tulee haudan olla ohjesäännön mukaan hoidettu ja kunnostettu ja haudan muistomerkin tulee olla suorassa. Hoitosopimus ei kata hoitamattoman haudan kunnostusta sopimuksen alkaessa. Mahdollinen haudan kunnostus on lisäveloitettavaa työtä.

Haudanhoitosopimus kesäkukilla

Hoito alkaa toukokuussa haudan siistimisellä ja päättyy syys-lokakuussa. Talvikauden hoito ei kuulu sopimukseen. Kukkien/taimien istutus alkaa normaalisti kesäkuun kymmenennen päivän aikaan, säiden salliessa. Ennen kuin haudanhoito seurakunnan puolesta voidaan aloittaa, tulee haudan olla ohjesäännön mukaan hoidettu ja kunnostettu ja haudan muistomerkin tulee olla suorassa. Hoitosopimus ei kata hoitamattoman haudan kunnostusta sopimuksen alkaessa.

Kirjoitusten ylläpito, hauta- ja reunakivien oikaisu, havutus tai kanervat talveksi ja joulukynttilä, eivät kuulu hoitosopimukseen.

Hoidon sisältö

• Kesäkukat ja niiden istuttaminen

• Multien vaihto tai lisäys haudalle tarvittaessa

• Kukkapesän laittaminen haudalle, jos sellaista ei ole

• Kukkien kastelu, hoito ja lannoitus

• Ruohon kylväminen ja leikkaaminen nurmihaudoissa tai hiekkapintaisen haudan siistinä pitäminen ja hiekan kuviointi

• Rikkaruohojen, puunlehtien ja roskien poistaminen haudalta

• Kukkien poistaminen syksyllä, kun hallayöt alkavat

• Havujen tai kanervien poisto keväällä haudalta

Huomioitavaa

Hinnat koskevat vuonna 2027 alkavia hoitosopimuksia. Mikäli haudalle halutaan tehdä sopimus ennakkoon, lisätään viiden vuoden sopimusten hintaan 25 euroa/ ennakkoon maksetulta vuodelta ja kymmenen vuoden sopimuksiin 50 euroa/ennakkoon maksettu vuosi jos, sopimus halutaan maksaa ennakkoon.

Haudanhoito perennoilla

Seurakunta tarjoaa myös ympäristöystävällistä perennahoitoa. Perennat ovat monivuotisia koristekasveja, jotka jätetään haudalle talveksi. Useimpien perennalajien maanpäälliset osat kuihtuvat syksyllä, mutta juuristo talvehtii ja kasvi jatkaa kasvuaan seuraavana keväänä.

Kesäkukista poiketen perennat eivät kuki koko kautta, vaan kyseiselle lajille tyypilliseen ajankohtaan kesän aikana. Kukinnan lisäksi lehdet ovat osa koristearvoa. Perennat ovat ympäristöystävällinen vaihtoehto, koska kasveja ei tarvitse kasvattaa joka vuosi uudelleen. Ympäristöystävällisyyttä lisää myös se, että kastelun ja lannoituksen tarve on pienempi.

 

Perennahoitosopimus

Hoito alkaa toukokuussa ja päättyy syys-lokakuussa. Talvikauden hoito ei kuulu sopimukseen. Koska perennat jätetään kukkatilaan talveksi, perennahoidossa haudoille ei tule kaivaa istutuskuoppia mahdollisia kanervia varten, koska tämä vaurioittaa perennojen juuristoa. Mikäli kanervaa halutaan tuoda haudalle, ne tulee asettaa maan pinnalle. Havutus tai kanervat talveksi eivät kuulu hoitosopimukseen.

Seurakunta tarjoaa kymmenen vuoden pituisia perennahoitosopimuksia. Mikäli haudassa on enemmän kuin kahdeksan hautapaikkaa, laskutamme ja hoidamme hautaa kahdeksan paikan mukaan. Ennen kuin haudanhoito seurakunnan puolesta voidaan aloittaa, tulee haudan olla ohjesäännön mukaan hoidettu ja kunnostettu ja haudan muistomerkin olla suorassa. Hoitosopimus ei kata hoitamattoman haudan kunnostusta sopimuksen alkaessa. Mahdollinen haudan kunnostus on lisäveloitettavaa työtä.

Hoidon sisältö

• Mullanvaihto, perennat ja niiden istuttaminen ensimmäisenä hoitovuotena

• Mullan lisäys haudalle tarvittaessa

• Kastelu, hoito ja lannoitus

• Perennojen vaihto tai jakaminen tarvittaessa sopimuksen aikana

• Perennojen kuihtuneiden osien poisto kevät- tai syystöiden yhteydessä

• Ruohon kylväminen ja leikkaaminen nurmihaudoissa tai hiekkapintaisen haudan siistinä pitäminen ja hiekan kuviointi

• Rikkaruohojen, puunlehtien ja roskien poistaminen haudalta

• Havujen tai kanervien poisto keväällä haudalta

Huomioitavaa

Hauta- tai reunakivien oikaisu, kirjoitusten ylläpito, haudan havutus talveksi tai joulukynttilä eivät kuulu haudanhoitosopimukseen. Oman perennan tuontia ei hyvitetä. Seurakunnalla on oikeus poistaa perennat hoitosopimuksen päätyttyä. Hinnat koskevat vuonna 2027 alkavia hoitosopimuksia. Mikäli haudalle halutaan tehdä sopimus ennakkoon, lisätään viiden vuoden sopimusten hintaan 25 euroa/vuosi ja kymmenen vuoden sopimuksiin 50 euroa/vuosi, jos sopimus halutaan maksaa ennakkoon.

Lisätiedot

Mikäli sinulla on kysyttävää, ole yhteydessä seurakuntatoimistoon. Voit asioida kanssamme toimistolla tai puhelimitse aukioloaikoinamme. Voit asioida myös sähköpostia käyttäen.

Seurakuntatoimiston aukioloajat:

ma klo 9-11 ja 12-15
ke ja pe klo 9-11 ja 12-14
ti ja to suljettu

Aittalahdenkatu 12, 38200 Sastamala

Puh. 03 521 9090

kirkkoherranvirasto.sastamala@evl.fi

Ohjeita hautapaikkojen hoitoon

Ohjeita hautapaikkojen hoitoon

Haudat on pidettävä hautausmaan arvon ja vainajien muistoa kunnioittavan tavan mukaisesti hoidettuina. Hautaoikeuteen liittyy haudanhoitovelvoite ja hoidosta vastaa hautaoikeuden haltija.

Vinkit ohjesäännön mukaiseen haudanhoitoon

Poista haudalta rikkakasvit, risut, lakastuneet kasvit ja puunlehdet sekä kynttilän jäämät. Pidä ruoho lyhyenä myös muistomerkin ympäriltä. Mikäli haudalla on istutuksia, niiden ei tule levitä tai kasvaa liikaa, jotta hauta säilyy siistinä.

Hautaa voidaan koristella erilaisilla kasveilla, joita ovat istutettavat kukat, leikkokukat ja perennat. Myös pienet puut tai pensaat ovat mahdollisia. Kasvien uloimpien osien täytyy pysyä haudan ulkoreunojen sisäpuolella ja olla korkeintaan 60 cm korkeita. Kasvien istutusala on haudan takareunasta mitattuna enintään 60 cm ja istutusala käsittää haudan leveyden.

Hautamuistomerkki

Hautamuistomerkille ja sen koristelulle haetaan lupa seurakunnasta jo muistomerkin suunnitteluvaiheessa. Muistomerkin koristeena voi käyttää ristejä, enkeleitä, lintuja yms. Muovikukat ja lelut eivät ole haudankoristelua tai -hoitoa. Vastuu hautakiven kunnossapidosta kuuluu hautaoikeuden haltijalle (omaiselle). Hautakiven suoristamiset ja huollot sovitaan kiviliikkeiden kanssa. Seurakunta tarkkailee hautamuistomerkkejä ja merkkaa tarvittaessa vinossa olevia kiviä hoitokehotuksin. Varsinkin eteenpäin kallellaan olevat muistomerkit ovat vaarallisia.

Kivityöt

Kuolintapauksen jälkeen tulee ensin olla yhteydessä seurakunnan toimistoon ja aloittaa asioiden sopiminen. Kun hautauksesta on sovittu, omaisten tulee olla yhteydessä kiviliikkeeseen. Kiviliikkeen kanssa sovitaan muistomerkin siirrosta ja mahdollisista reunakivien siirrosta, silloin kun haudalla on reunakivet.

Hautamuistomerkkien tuonnista ja viennistä, kivien oikaisusta, pesusta ja muista mahdollisista töistä on aina ilmoitettava vähintään yhtä vuorokautta ennen toimenpidettä kyseisen hautausmaan hoitajalle. Työpäiviä ovat maanantaista torstaihin kello 8.00–15.30, muista ajoista on sovittava hautausmaanhoitajan kanssa.

Arkkujen ja uurnien materiaalit

Arkkujen ja tuhkauurnien tulee olla maatuvaa ainetta. Uurna voidaan laskea joko arkku- tai uurnahautaan. Uurnan materiaaleina käytetään esimerkiksi puuta, kartonkia, paperimassaa tai muita ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja.

Yleiset vaatimukset uurnille

Uurnan vetoisuus aikuisen tuhkaa varten on vähintään 4,5 litraa.

Uurnan tulee olla tiivis ja suljettavissa turvallisesti.

Maahan laskettavissa uurnissa tulee olla laskua helpottavat nauhat.

Vinkkejä hautausmaiden jätteidenlajitteluun

Jokainen hautausmaalla vieraileva voi osaltaan vaikuttaa siihen, että hautausmaa pysyy siistinä eikä turhaa jätettä tuoteta. Tiesitkö, että kukkalaite voi olla kokonaan maatuva?

  • Hautausmaiden levollisuuden ja siisteyden säilyttämiseksi huolehdithan roskat niille tarkoitettuihin roskiksiin.
  • Kaikilla hautausmailla lajittelu onnistuu sekajätteen ja maatuvan jätteen (=puutarhajäte) osalta.
  • Tyrvään kappelihautausmaalla asianmukainen lajittelu on mahdollista jätepisteiden ansiosta.

    Jätepisteitä on pääkulkureiteillä ja niihin voi lajitella seuraavia jätteitä:
  • Energiajäte (esim. hautakynttilän hylsyt ja muovit sekä likaiset paperit ja pahvit)
    Metalli (esim. metalliset hautakynttilän kannet ja muut metallijätteet)
    Maatuva jäte (esim. kasvin osat, haravointijäte, multapaakut)
    Vaarallinen jäte (esim. paristot ja sähkökynttilät)
  • Huomiona lasijätettä ei kerätä erikseen hautausmailla, koska lasilyhtymateriaali ei kelpaa lasinkierrätykseen. Poikkeuksena Tyrvään hautausmaa, jossa lasilyhdyt kerätään ehjinä uudelleen käyttöön. Lasilyhtyjen metallikannet lajitellaan metallinkeräysastioihin.

Tyrvään kappelihautausmaalla lajittelu on mahdollista toteuttaa sekajätteen, maatuvan jätteen ja lasin osalta. Myös ongelmajätteen eli esim. paristot ja led-kynttilät voi jättää niille varattuihin pieniin keräyslaatikoihin.

Hautausmaajätteen vähentämiseksi seurakuntalaiset voivat harkita, riittäisikö vain yksi kynttilä hautaa kohden.

Ekologisena vaihtoehtona on hankkia maatuva kukkalaite tai pelkistetty kukkakimppu. Luonnonmukaista surusidontaa voi tiedustella kukkakauppiaalta.

Kukkalaitteet

Omaisten on huolehdittava haudalle laskettujen kukkalaitteiden poistamisesta 14 päivän kuluessa hautaamisesta.