Siirry sisältöön

Seurakunnan ympäristötyö

Ihminen toiminnassaan hyödyntää ympäristön antamia resursseja. Luonnon hyödyntämisellä on kuitenkin vaikutuksensa luonnon herkkään tasapainoon. Tärkeää onkin esittää kysymys arkkipiispa Tapio Luoman sanoin, ymmärtääkö ihminen saaneensa Jumalalta tehtävän toimia paitsi viljelijänä myös varjelijana.

Lähikuva virhreästä kasvin lehdestä, jossa helmeilee vesipisaroita. Tausta on pimeä.

Kuvassa on kirkon ympäristödiplomin logo. Logossa on risti, josta voikukan siemenet leijailevat.

Kirkon ympäristödiplomi 2025-2029

Sastamalan seurakunta on tehnyt pitkäjänteistä ympäristötyötä. Ensimmäinen kirkon ympäristödiplomi myönnettiin vuonna 2015. Seurakunnan ympäristötyön keskeinen ajatus on tiedostaa toimintamme vaikutukset ympäristölle ja etsiä keinoja, joilla vähennämme ympäristölle aiheuttamaamme kuormitusta. Ympäristötyön pohjalta on tehty seurakunnan ympäristöohjelma 2025-2029 (pdf)(avautuu uuteen ikkunaan). Tunnustuksena tästä työstä Sastamalan seurakunnalle on myönnetty kirkon ympäristödiplomi jo kolmannen kerran peräkkäin vuosille 2025-2029.

Ympäristövastaavana seurakunnassa toimii seurakuntapastori Aija Aurén ja voit olla häneen yhteydessä asian tiimoilta.

Sinä voit vaikuttaa

Tärkeimmät ympäristöteot tehdään arjen valinnoissa. Pysähdy miettimään millaisia vaikutuksia sinun valinnoillasi on ympäristölle. Kierrätetty peltipurkki ja ostamatta jäänyt tilpehööri voi tuntua pisaralta meressä, merkityksettömältä. Näistä pisaroista muodostuu kuitenkin suuret virrat, joilla on vaikutusta ympäristömme tilaan.

Sinä voit antaa panoksesi myös seurakunnan ympäristötyölle. Jos sinulla on ajatuksia tai vinkkejä ympäristötyöhön, ota rohkeasti yhteyttä seurakuntaan.

Vaaleanpunaiseen t-paitaan pukeutunut lapsi istuu kukkaniityllä. Aurinko paistaa häneen puiden välistä.