Tervetuloa Kiikan kappeliseurakunnan sivulle!
Kappelin historia
Kiikan seurakunta on irtaantunut Tyrvään seurakunnasta.
Alunperin seurakunnan nimi oli Kiikanojan kappeli. Seurakunnan ensimmäiset jumalanpalvelukset pidettiin 1663 valmistuneessa saarnatuvassa. Pieni puinen kirkko rakennettiin 1696, mutta sekin oli pian ahdas seurakunnan väkiluvun lisääntyessä.
Seurakunnan nykyinen kirkko on vuodelta 1806. Se oli alunperin ristikirkko, jossa oli viistetyt sisäkulmat ja matala torni. Vuonna 1885 kirkon länsipäähän rakennettiin kellotorni ja alkuperäinen torni madallettiin ja muutettiin kupoliksi.
Kiikan seurakunnan itsenäistyminen toteutui, kun ensimmäinen kirkkoherra vt. kappalaisena toiminut Huugo Maja astui virkaansa 1.5.1922.
Kiikan seurakuntatalo rakennettiin 1970-luvun alussa vanhan pappilan maille.
Kiikka ja Keikyä yhdistyivät Äetsän kunnaksi 1981. Samalla perustettiin Äetsän seurakuntayhtymä. Vielä 2000-luvulla rakennettiin Kiikan Leirimajan uusi päärakennus. Vuonna 2009 Kiikka liittyi kappeliseurakuntana Sastamalan seurakuntaan.
Tarkempaa tietoa Kiikan kappeliseurakunnan historiasta voit lukea alla olevasta linkistä.
Tapahtumia
Katso kaikki tapahtumatToiminta
Messut, konsertit ja muut tapahtumat löydät tapahtumakalenterista. Tässä osiossa on tietoa kappeliseurakunnan ryhmistä ja muusta viikkotoiminnasta.
Toimintaamme
Kiikka
Kiikan arkilounas
to 29.10.–to 26.11.2026
kerran kuussa torstaina klo 12: 29.10., 26.11.
Nuorisotalo (Törmätie 8)
Avaa Sulje
Hyvä lounas hyvässä seurassa. Vapaaehtoinen ruokamaksu.
Seurakunnan tilat
Lähellä sijaitsevia tiloja ja kohteita.
Työntekijöiden yhteystiedot
-
Seurakuntamestari
Jukka AholaKiikka, Sastamalan seurakunta | Kiinteistötyöntekijät
-
Nuorisotyönohjaaja
Tarmo JuvonenKeikyä, Kiikka, Kiikoinen, Sastamalan seurakunta | Nuorisotyöntekijät
-
Diakoni
Jaana LehtiKeikyä, Kiikka, Kiikoinen | Diakoniatyöntekijät
-
Seurakuntapastori
Jouni SalkoKeikyä, Kiikka, Sastamalan seurakunta | Papit
-
Kanttori
Päivi VuoristoKeikyä, Kiikka, Sastamalan seurakunta | Kanttorit