Tyrvään messu
”Ennen kaikkea kehotan pyytämään ja rukoilemaan kaikkien ihmisten puolesta.
Muistakaa kaikkia rukouksissanne ja kiittäkää Jumalaa heidän puolestaan.
Rukoilkaa kuninkaiden ja muiden vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme elää kaikessa rauhassa, kaikin puolin kunnolla ja arvokkaasti.
Se on oikein ja mieluista Jumalalle, pelastajallemme. Hän tahtoo, että kaikki pelastuvat ja oppivat tuntemaan totuuden.” (1. Tim. 2:1-4, UT2020, © Suomen Pipliaseura)
Helluntaista on kulunut jo 24 viikkoa, kun kokoonnumme isänpäivänä aamupäivällä messuun Vammaskosken rantamille Tyrvään kirkkoon. (Jossain vaiheessa kaavailtiin, että tämän päivän messua vietettäisiin Tyrvään kirkossa vasta iltapäivällä, mutta vietämme sitä kuitenkin tavanomaiseen aikaan, aloitus aamukymmeneltä.)
Liturgina ja saarnaajana on Jouni Salko, avustavana pappina Saija Kainulainen ja kanttorina Helga Anttikoski.
Kolehti kerätään Parempi avioliitto ry:lle evankelis-luterilaisissa seurakunnissa toteutettavien parisuhdetapahtumien järjestämiseen.
Tässä messussa ehtoollista jaetaan myös kirkon sivualttarin luona.
VIRRET: 580: 1-3,6. 728. 176. 974: 1,5. 581. 229. 332.
Järjestäjä
Sastamalan seurakunta
Sijainti
Tyrvään kirkko